Aivan kuin silmieni edestä olisi vedetty todella paksu verho ja olisin herännyt vuoden kestäneestä unesta, jota ei voi oikein kutsua painajaiseksikaan. Mutta jälkeepäin, kun miettii, tuntuu kummalliselta, miten on ajatellut asioista tietyllä tavalla ja uskonut kaikenlaiseen hömppään ja vielä luullut tarvitsevansa sitä kaikkea, jota tulee toimeen elämässään. Uskokomatonta, mutta totta, että tunnen itseni enemmän eläväksi kuin pitkään aikaan, vaikka kaikki näyttää vielä vähän sumuiselta enkä tiedä haluanko oikeasti katsoa ja nähdä. Olisi niin helppo vaan olla ja uskotella itselleen, että kaikki se mihin on uskonut ja panostanut elämässä, olisi juuri sitä mitä olen halunnut ja mitä kohti olen pyrkinyt. Miksi edes pyrkisin mihinkään, miksi en vaan voisi olla. Jatkuva tekemisen ja suorittamisen tarve kaikilla elämän osa-alueilla on saanut minut niin epätasapainoon, etten ole nähnyt itseäni kaiken sen sonnan takana. Mutta otin askeleen eteenpäin ja näen asiat eri tavalla. Kaikki on jotenkin paljon yksinkertaisempaa ja helpompaa kuin kuvittelin koskaan olevan. Luulin elämän olevan hankalaa ja, että sellaisten asioiden eteen, joita toivoo ja haluaa pitää tehdä hirveästi töitä. Eihän se pidä paikkaansa, kaikki tulee aikanaan, jos on tullakseen. Enkä voi etukäteen tietää mitä tuleman pitää. Hyväksyn sen vaihtoehdon ja lopetan jatkuvan pyrkimisen suuntaan tai toiseen, koska helpomminkin voi olla, jos vain uskaltaa olla, vain olla. Tässä ja nyt. Ja voin olla tässä ja nyt ilman mitään henkisiä opetuksia, en tarvitse siihen yhtään mitään, minun ei tarvitse tehdä sen eteen yhtään mitään, voin vain päättää olla ja se on siinä. Siis nyt vain olen ja nautin elämästä. Hui kun on ollut hurjaa ja tuntunut kuin matto olisi vedetty jalkojen alta ja kestänyt ikuisuuden nousta jaloilleen, omille jaloilleen, mutta tässä nyt olen ja seison. En vaadi mitään, en tarvitse mitään, koska minulla on jo kaikki mitä tarvitsen. Kiitos siitä.

Näinä aikoina, kun voimme huomata, että melkein mitä vaan voi tapahtua pelkästään, että ajattelemme jotain asiaa. Seuraavaksi näemme sen jo tapahtuvan. Välillä mietin, että uskallanko ajatella yhtään mitään, jotta en loisi elämääni ikäviä asioita. Välillä ikävät asiat ja negatiivisuus valtaavat mieleni ja silloin vähän pelottaa, että mitä olen nyt luomassa. Seuraavana päivänä näen jo ilmentymiä ajattelimistani asioista. Tämä tunne saa vallan silloin, kun en millään meinää päästä ylös negatiivisten ajatusten suosta. Muuten ilmentäminen on ihanaa ja olen kiitollinen siitä, että olen oppinut sitä. Toki olen kiitollinen myös negatiivisuuden ilmentämisestä, koska siitä olen oppinut sen, että mitä nopeammin saan negatiivisuuden pyörteen käännettyä positiiviseksi, sitä vähemmän ne ehtivät ilmentyä elämässäni.  Ja tässä tulen koko ajan vahvemmaksi. Eihän kukaan halua luoda itselleen huonoa elämää, eihän? Ilmentämällä mielikuviamme ja unelmiamme saamme elämäämme sitä mitä olemme siihen aina toivoneet. Päästetään siis irti negatiivisuudesta ja annetaan positiivisille ajatuksille valta mielissämme.

Tästä pääsemme itse aiheeseen, jonka vallassa olen ollut oikeastaan koko elämäni, milloin missäkin muodossa. Olen kokenut pahan huumeriippuvuuden, jonkin asteisen alkoholiriippuvuuden, läheisriippuvuuden, mediariippuvuuden ja sokeririippuvuuden. Varmaan muitakin, mutta melkein mistä vaan saa tehtyä itselleen elämän korvikkeen, jos vain antaa sille luvan tulla hallitsemaan elämäämme. Toki itselläni taustalla on kuusi vuotta kestänyt huumeriippuvuus, josta olen nyt ollut toipumassa viimeiset kuusi vuotta ja olen selvinnyt. Kenties tästä riippuvuudesta johtuen olen siitä selviämisen jälkeen kehittänyt itselleni muita riippuvuuksia sen tialle, koska normaali elämä yksinkertaisesti tuon kuuden huumeisen vuoden jälkeen on ollut kamalan pelottavaa ja olen tehnyt parhaani vältelläkseni sitä ja siihen joutumista. Nyt olen vihdoin tajunnut tämän käyttäytymismallin ja olen alkanut tietoisesti muuttamaan sitä. Huomasin viimeisen puolen vuoden aikana käyttäytyväni samalla tavalla alkoholin, karkkien ja läheisten suhteen, jos niitä ei ollut elämässäni saatavilla. No alkoholia join viikonloppuisin pari pulloa, mutta kuitenkin joka perjantai ostin ne pullot ja menin kotiin yksin niiden kanssa istumaan. Pakenin elämää. Sitten kun päätin, ettei perjantaina ole alkoholin vuoro, oli karkkipussien ja jäätelön vuoro. Menin kotiin syömään yksin karkkia. Aluksi en edes huomannut ongelmaa, kunnes lopetin alkoholin käytön kokonaan, karkit tulivat kuvioihin voimakkaammin. Joka ilta söin karkkia ahdistukseeni. Olin ahdistunut siksi,  koska en halunnut elämää ja syömällä karkkia se unohtui. Tämä kaikki voi kuulostaa hullulta, mutta näin minulle kävi ja näin asiat oivalsin. Lopulta menin viikonloppuisin karkkipussien kanssa kotiin ja voin pahoin. Aloin jo epäilemään syömishäiriötäkin. mutta ilmeisesti kyseessä ei ollut se, vaan entiset käyttäytymismallit tulivat todella voimakkaasti esille vaan eri muodossa. Jos elämääni oli tulossa iso muutos tai pienikin, en halunnut kohdata sitä, vaan söin karkkia. Ihoni ja kehoni alkoi voida todella huonosti sen sokerimäärän takia, mitä söin. Mutta en voinut olla syömättä, olin niin koukussa siihen.

Hiljattain tajusin, etten minä oikeasti ole tuollainen, enkä minä enää ole sama ihminen kuin olin huumeita käyttäessäni. Enkä halunnut olla. Halusin elämää kovasti, olihan minulta jäänyt jo 12 vuotta väliin 27 vuodesta. Vanhat käyttäytymismallimme nousevat pintaan ja alamme toimia niiden mukaisesti. Meitä testataan haluammeko todella vielä elää vanhan todellisuutemme mukaisesti vai haluamme jotain muuta. Valitsen jotain muuta. Valitsen eheän minäni ja kohti sitä mennessäni on vanhat haavat ja tavat aukaistava, jotta ne voitaisiin korjata ja muuttaa. Toivon, että muutkin huomaavat itsessään olevat riippuvuudet ja alkavat tietoisesti parantaa niitä. Ne ovat olemassa olevia asioita, mutta ne voidaan kääntää helposti vahvuuksiksemme. Niiden sisältää löytyy aarre, joka kuvastaa todellista minäämme, jos vain uskallamme katsoa.

Osa meistä tietää jo, mitä ovat maailman pienet ihmeet, osa meistä ymmärtää niiden värähtelytason ja siitä tulevan kiitollisuuden tunteen, kun oivaltaa olevansa osa sitä kaikkea pientäkin, mitä ympärillämme on. Olemme kuitenkin välillä niin keskittyneitä omaan kehitykseen jopa henkiseen kehitykseen, että pienet ihmeet eivät enää riitä meille. Haluamme isompia ihmeitä, pienet ihmeet menettävät merkityksensä ja, kun isompia ei näy mailla halmeilla, uskomme alkaa hiipua. Pyydämme merkkejä elämäntilanteidemme ratkaisuiksi, mutta odotamme jotain niin suurta merkkiä, sellaista joka meille ei ole vielä ilmennyt, että kuin huomaamatta se pieni valkoinen höyhen, toisen kannustava sana tai jokin pieni tunne sisälläsi menee ohi. Näin petymme merkkien välittäjään ja toteamme; en ole saanut mitään merkkejä, en saa enää merkkejä. Näin vaellamme eksyksissä ja pyydämme lisää uusia merkkejä. Ette vain nähnyt antamiani merkkejä, jätitte ne huomiotta toivoessanne jotain parempaa. Itse asiassa olette vieraantuneet elämän yksinkertaisuudesta tavoitellessanne korkeimman minänne tahtoa. Sekin on oikeasti hyvin yksinkertainen, mutta jos ette ymmärrä yksinkertaisuutta, olette hukassa. Sellainen, joka on vasta löytänyt merkkien ilmentymisen, näkee niitä kaikkialla ja todella helposti. Hän kokee pihallaan leijailevan perhosen Jumalan lähettämäksi toivoksi. Hän kokee suunnatonta kiitollisuutta elämää kohtaan ja tietää parempaa olevan luvassa. Hän uskoo elämän pieniin ihmeisiin. Me olemme kadottaneet ne.

 

Elämänne pyörii kehää ja poljette paikoillanne ihmetellen miksi mitään ei tapahdu, miksi mikään asia ei muutu.  Toisaalta sitten vain odotatte uusien asioiden tulevan elämäänne kuin manulle illallinen ettekä ole valmiita tekemään asioiden eteen mitään. Jos haluatte jotain tapahtuvan, tehkää asialle pian jotakin. Älkää jääkö odottamaan, että se tapahtuu itsestään. Kaikkea voi toivoa ja pyytää, mutta se, että se ilmenee elämäänne, vaatii ajatuksen ja teon tasoista työskentelyä. Ei riitä, että vain ajatuksenne värähtelevät haluamanne asian taajuudella, näin on oltava myös tekojenne värähtelyn kanssa. Ota askel tuntemattomaan sanotaan, se tarkoittaa, että olet askeleen lähempänä haluamaasi asiaa, mutta jos et tee mitään, et saakaan. En tarkoita, että niskalimassa täytyisi väkisin vääntää jotain, vaan jokin pienikin asia/teko voi tuoda asiaa lähemmäs teitä. Pyytäkää, uskokaa, toivokaa, puhukaa ja toimikaa. Älkää jättäkö tilaisuuksia käyttämättä, ne ovat teitä varten, ne ovat selkeitä merkkejä teille. Tehkää niin kuin haluatte, mutta näillä pääsette eteenpäin ja elämistänne tulee uskomattoman ihania ja rikkaita. Aika on nyt, teidän aikanne, toimikaa ja olkaa rohkeita toimissanne.

 

 

 

Jos me kaikki olemme saman arvoisia ja jos meillä kaikille on oikeus omaan mielipiteensä, niin miksi ihmeessä me ihmiset sitten jaottelemme itsemme erilaisiin ryhmiin tai yhteiskuntaluokkiin? Mitä ihmettä oikein on tapahtumassa? Jos maailma on heräämässä parempaan huomiseen, niin kuinka voimme määritellä, että toiset ovat edelläkävijöitä ja toiset perässä hiihtäjiä, jos niitäkään. Aliarvioimme toisten ihmisten merkitystä maapallollamme, miksi ihmeessä teemme näin? Miksi emme voi hyväksyä sitä tosi asiaa, että jokainen meistä on arvokas tavallansa. Eihän ole meidän tehtävä päättää kuka on esimerkiksi henkisellä tiellä edistyneempi. Eihän sillä matkalla ole loppua, eikä myöskään mitään eri tasoja, joiden mukaan voisimme määritellä tärkeytemme maailmankaikkeudelle. Eikö kuitenkin ole niin, että olemme kaikki samassa arvossa yhtä tärkeitä, vaikka joku ei olisi koskaan kuullutkaan sanaa henkisyys tai sielun sopimus. Jokaisella ne kuitenkin ovat ja toisille ne vain ovat vähemmän tärkeitä kuin toisille. Toisille taas tärkeää voi olla elää elämänsä uraohjuksena tai suorittajana, mutta sallittakoon se hänelle. Hän on sen itse valinnut ja vaihtoehto todennäköisesti palvelee häntä sillä hetkellä parhaiten. Toisaalta voisihan ajatella niinkin, että hänellä on helppoa, kun hän ei ole päättänyt lähteä etsimään sisintään. (En kyllä väitä, että uraohjuksena oleminen estäisi sisimpäänsä katsomisen, mutta saattaa olla, että se jää vähemmälle J )

 

En voisi kuitenkaan sanoa, että henkisen tien kulkeminen olisi kovinkaan helppoa, vaan matkalta löytyy esteitä, joista on päästävä yli. Aloittaessaan matkan joku saattaa kääntyä takaisin ensimmäisen esteen kohdattuaan ja jättää tiensä siihen. Hän voi palata takaisin uskomansa elämän pariin ja elää onnellisena elämänsä loppuun saakka. Näin voi käydä useasti matkan varrella. Tulee jokin kumma tarve palata entiseen, siihen tuttuun ja turvalliseen, koska uutta ei näe selkeästi. Polku edessä on pimeä, pelottava ja arvaamaton. Mutta sinne olisi kuljettava. Menneeseen palaamisessa ei ole mielestäni mitään järkeä henkisen kasvun kannalta, jos siellä olevat asiat on todettu jo aikansa palvelleiksi. Parempi jatkaa huomiseen ja odottaa valon tulevan esiin sielläkin, se on lahja, se on lahja elämältä. Hän voi toki jatkaakin ja päätyä seuraavalle esteelle, astua sen yli ja jatkaa rohkeana eteenpäin. Hän tietää, että esteet ovat osa elämää ja niiden kanssa täytyy tulla kaveriksi, jotta elämäsi olisi helpompaa ja mukavaa. Ei ole oikein sanoa, että henkinen tie olisi kivikkoinen ja hankala. Toisaalta voi sen niinkin nähdä, mutta silloin katselee pelon silmin. Jos uskaltaisi ajatella, että tie on rakkauden tie, sitä voisi katsella lapsen uteliain silmin ja taivaltaa rohkeasti. Jo alkumetreillä olin minäkin luovuttaa, mutta jostain löysin uskoa elämään ja itseeni ja halusin itseltäni enemmän, tiesin pystyväni jatkamaan. Jos nyt luovutan, en koskaan saa tietää mitä elämällä olisi ollut minun varalleni sillä saralla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jatkan siis iloisesti matkaani hyväksyen kaiken erilaisuuden, hyväksyen itseni, rakastaen itseäni, rakastaen elämääni, arvostaen ihmiskuntaani, arvostaen maailmaani, kiittäen kaikesta.

 

 

 

 

 

Niin juuri rakkaus se suurin asia, johon kaikki haluaisivat saada selkeän ja tyydyttävän vastauksen. Valmista vastausta kun vaan ei ole, vaan jokaisen on luotava oma rakkautensa ja tehtävä siitä itsensä näköinen. Kukaan ei voi kertoa sinulle, mitä rakkaus on tai kenellä sitä on ja kuka sitä jakaa. Se on yksinkertaisesti meissä kaikissa oleva universumin korkein voima, joka vallitessaan tuottaa suurta mielihyvää, onnellisuutta ja hyväksyntää kaikille sen valossa oleskeleville. Se ei todellakaan tule kenellekään ilmaiseksi, toki senkin eteen on tehtävä töitä. Se, että joku koskettaa sydäntäsi mitä puhtaimmalla energiallaan, kuvastaa rakkautta parhaimmillaan. Älä kuitenkaan usko sokeasti sen voimaan, koska siinä voi piiletä myös vaara, joka aiheuttaa elämääsi tuskaa, surua ja ongelmia. Älä kuitenkaan sulje portteja iäksi, koska rakkaus saattaa kolkuttaa milloin tahansa, jopa silloin kun luulet, ettet ole valmis sen tuloon. Se iskee väkevän miekkansa syvälle ja tuo sinne punaista hehkua sykkivän lämmön tunteen. Se on tunne, jolloin tiedät olevasi hieman enemmän ja lähempänä kotiasi, jonne olet pitkään jo kaivannut. Perillä et ole, mutta matkasi on alkanut. Se sokaisee, se häikäisee, se on puhdasta valoa, se on onnellisuutta, se on rakkautta, joka tulee sisältä, ei ulkoa. Se odottaa, että vapautat sen kahleistaan ja annat sen loistaa koko maailmankaikkeudelle. Se opettaa sinua muiden muodossa, jotta oppisit tunnistamaan itsessäsi olevat heikkoudet ja vääryydet ja päästäisit ne pois. Se saattaa tulle luoksesi sinut riekaleiksi repivänä raastavana ihmissuhteena, jonka kuvittelit kestävän lopun elämän. Todellisuudessa se vain haluaa näyttää sinulle sen puolen elämästä, johon et kuulu. Silloin sinun on oltava valmis luopumaan kaikesta mikä on ollut sinulle tärkeää ja uskallettava aloittaa alusta jossain muualla, kenties tyhjän päältä, ilman valoa tai loistoa. Pimeydessä matkustat ja luulet sen jatkuvan ikuisuuden. Se vain valmistelee sinua johonkin paljon parempaan. Pimeys tuo sinut kotiin, sillä on sinulle postia. Se tuo sinulle uuden kenties paremman ihmissuhteen. Rakkaus asuu meissä kaikissa ja odottaa ottajaansa!

 

Sielunkumppani tulee elämääsi silloin, kun sitä vähiten odotat. Se odottelee oikeaa hetkeä. Se saattaa tulla ryminällä tai kohinalla. Se saattaa olla eläin tai ihminen, josta muodostuu hyvin äkkiä itselle todella läheinen merkityksellinen henkilö, joka opettaa, tukee ja auttaa elämän jatkumossa. Se ei välttämättä ole rakkaussuhde, vaikka rakkaus voimana taustalla voimakkaana onkin, mutta se on pyyteetön rakkaus, jota tarvitaan myös ystävyyssuhteessa. Meidän ei välttämättä ole tarkoitus ottaa sielunkumppania pitkäksi aikaa elämäämme, todennäköisesti sillä on joku tietty tehtävä. Voi olla, että se tehtävä on sellainen, jossa sinun tulee luopua hänestä vasten tahtoasi, jotta voisit kasvaa ja kehittyä ihmisenä. Sielunkumppaniin roikkumaan jääminen estää seuraavan kumppanin saapumista ja jumittaa elämän ja siinä olevat asiat paikoilleen. Muutosta saa todella odottaa, mutta sitä ei tapahdu, ennen kuin olet päästänyt irti tästä kumppanista, joka on sinulle äärimmäisen tärkeä. Sinusta voi tuntua, että et selviä elämästä ilman häntä, mutta silloin suhdettanne varjostaa pirullinen riippuvuus, joka on vääristänyt ajatusmaailmasi ja uskosi itseesi on kuihtunut. Irtautumalla saat sen takaisin ja luonnollinen virtaus elämässäsi voi jatkua. Tulet huomaamaan, että tulet taas pimeydestä valoon J