Niin juuri rakkaus se suurin asia, johon kaikki haluaisivat saada selkeän ja tyydyttävän vastauksen. Valmista vastausta kun vaan ei ole, vaan jokaisen on luotava oma rakkautensa ja tehtävä siitä itsensä näköinen. Kukaan ei voi kertoa sinulle, mitä rakkaus on tai kenellä sitä on ja kuka sitä jakaa. Se on yksinkertaisesti meissä kaikissa oleva universumin korkein voima, joka vallitessaan tuottaa suurta mielihyvää, onnellisuutta ja hyväksyntää kaikille sen valossa oleskeleville. Se ei todellakaan tule kenellekään ilmaiseksi, toki senkin eteen on tehtävä töitä. Se, että joku koskettaa sydäntäsi mitä puhtaimmalla energiallaan, kuvastaa rakkautta parhaimmillaan. Älä kuitenkaan usko sokeasti sen voimaan, koska siinä voi piiletä myös vaara, joka aiheuttaa elämääsi tuskaa, surua ja ongelmia. Älä kuitenkaan sulje portteja iäksi, koska rakkaus saattaa kolkuttaa milloin tahansa, jopa silloin kun luulet, ettet ole valmis sen tuloon. Se iskee väkevän miekkansa syvälle ja tuo sinne punaista hehkua sykkivän lämmön tunteen. Se on tunne, jolloin tiedät olevasi hieman enemmän ja lähempänä kotiasi, jonne olet pitkään jo kaivannut. Perillä et ole, mutta matkasi on alkanut. Se sokaisee, se häikäisee, se on puhdasta valoa, se on onnellisuutta, se on rakkautta, joka tulee sisältä, ei ulkoa. Se odottaa, että vapautat sen kahleistaan ja annat sen loistaa koko maailmankaikkeudelle. Se opettaa sinua muiden muodossa, jotta oppisit tunnistamaan itsessäsi olevat heikkoudet ja vääryydet ja päästäisit ne pois. Se saattaa tulle luoksesi sinut riekaleiksi repivänä raastavana ihmissuhteena, jonka kuvittelit kestävän lopun elämän. Todellisuudessa se vain haluaa näyttää sinulle sen puolen elämästä, johon et kuulu. Silloin sinun on oltava valmis luopumaan kaikesta mikä on ollut sinulle tärkeää ja uskallettava aloittaa alusta jossain muualla, kenties tyhjän päältä, ilman valoa tai loistoa. Pimeydessä matkustat ja luulet sen jatkuvan ikuisuuden. Se vain valmistelee sinua johonkin paljon parempaan. Pimeys tuo sinut kotiin, sillä on sinulle postia. Se tuo sinulle uuden kenties paremman ihmissuhteen. Rakkaus asuu meissä kaikissa ja odottaa ottajaansa!

 

Sielunkumppani tulee elämääsi silloin, kun sitä vähiten odotat. Se odottelee oikeaa hetkeä. Se saattaa tulla ryminällä tai kohinalla. Se saattaa olla eläin tai ihminen, josta muodostuu hyvin äkkiä itselle todella läheinen merkityksellinen henkilö, joka opettaa, tukee ja auttaa elämän jatkumossa. Se ei välttämättä ole rakkaussuhde, vaikka rakkaus voimana taustalla voimakkaana onkin, mutta se on pyyteetön rakkaus, jota tarvitaan myös ystävyyssuhteessa. Meidän ei välttämättä ole tarkoitus ottaa sielunkumppania pitkäksi aikaa elämäämme, todennäköisesti sillä on joku tietty tehtävä. Voi olla, että se tehtävä on sellainen, jossa sinun tulee luopua hänestä vasten tahtoasi, jotta voisit kasvaa ja kehittyä ihmisenä. Sielunkumppaniin roikkumaan jääminen estää seuraavan kumppanin saapumista ja jumittaa elämän ja siinä olevat asiat paikoilleen. Muutosta saa todella odottaa, mutta sitä ei tapahdu, ennen kuin olet päästänyt irti tästä kumppanista, joka on sinulle äärimmäisen tärkeä. Sinusta voi tuntua, että et selviä elämästä ilman häntä, mutta silloin suhdettanne varjostaa pirullinen riippuvuus, joka on vääristänyt ajatusmaailmasi ja uskosi itseesi on kuihtunut. Irtautumalla saat sen takaisin ja luonnollinen virtaus elämässäsi voi jatkua. Tulet huomaamaan, että tulet taas pimeydestä valoon J